Rukajärvelle hopeaa X Gamesissa - hävisi ennätyspisteille
28.01.2012 10:10
X Gamesin mitalikolmikko. Enni Rukajärvi kuvassa vasemmalla.

Myöhään perjantaiyönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen Aspenissa kisattiin naisten slopestylen X Games -finaali.

Lajin hallitseva X Games -kultamitalisti Enni Rukajärvi lähti finaalin rennoin mielin. Rentous tuotti tulosta ja nainen nappasi itselleen hopeaa erittäin haastavissa olosuhteissa pistein 82,66. Finaalin ennakkosuosikki USA:n Jamie Anderson vei tällä kertaa ykkössijan X Gamesin kautta aikojen korkeimmilla finaalipisteillä 95,33.

Finaalin aikana naiset saivat osakseen erittäin voimakasta tuulta. Radan haastavuuden lisäksi vauhti ja luisto oli hankala saada kohdilleen. Finaalissa nähtiinkin monta pahaa kaatumista liian lyhyiksi jääneiden hyppyjen vuoksi. Rukajärvi oli helpottunut, että sai laskettua puhtaan runin ja pysyi ehjänä kilpailun läpi.

- Olen todella tyytyväinen kakkossijaan, koska olosuhteet olivat niin haastavat. Jouduin myös sen takia helpottamaan runiani, hopearunillaan hyppyreistä backside 540-, cab 540-, backside 360- ja backside 360 -temput tehnyt Rukajärvi kertoo.

- Harjoituksissa en päässyt edes hyppäämään kaikkia hyppyreitä. Temppuihini en kuitenkaan ole tänään täysin tyytyväinen, mutta olen erittäin iloinen siitä, että sain kuitenkin puhtaan runin ja pysyin pystyssä, Rukajärvi sanoo.

Finaalissa nähtiin myös dramatiikkaa, kun Spencer O’Brien, kisan yksi ennakkosuosikeista kaatui pahannäköisesti kolmannen runinsa. X Games -pronssia nappasikin yllätykseksi Norjan Kjersti Östgaard Buaas.

Myös miesten puolella slopestylen karsinnat vietiin päätökseen. Suomalaisista mukaan finaalin pääsi Peetu Piiroinen.

- Olosuhteet olivat todella vaativat ja hyppyreistä oli vaikea päästä yli. Olen iloinen, että pääsin mukaan finaalin. Vaikka tuntuu, että hieman armolla pääsinkin, viimeisessä hypyssään alastulossa käsikosketuksen tehnyt Piiroinen sanoo.

- Lauantain finaalissa olosuhteet pitäisi olla paremmat, joten katsotaan mitä silloin tapahtuu, Piiroinen jatkaa.

Miesten slopestylen X Games -finaali kisataan myöhään yöllä Suomen aikaan. Kilpailut päättää sunnuntaina miesten super-pipe.

X Games slopestyle, naiset:

1. Jamie Anderson USA 95,33
2. Enni Rukajärvi FIN 82,66
3. Kjersti Östgaard Buaas NOR 78,33

Jaa: fb tw
Larinnon paluukisasta päätetään maanantaina (21:24)
Hautamäki: Toivottavasti nämä ovat viimeiset arvokisani (19:01)
Ville Larinnon paluu on lähellä (18:51)
Angry Birds -maailmancup Jyväskylässä: "Fiilis on korkealla" (Päivitetty 14:16)
Hiihtotähdet REC: Heikkinen opettelee pysymään pystyssä (09:50)
Pinturault ja Mancuso juhlivat Moskovan kaupunkipujottelussa (21.2.)
Harrastajahiihtäjän yleisimmät voiteluvirheet (21.2.)
Kaatuminen tärveli Mikkosen MM-sprintin (21.2.)
Mäkihypyn ME-mies lopetti uransa MM-kisojen alla (21.2.)
Alppitähdet innoissaan Moskovan kaupunkikisasta – katso video (20.2.)
Suomen joukkue MM-lentomäkeen nimetty (20.2.)
Sandellin vinkit laskulomasta nauttimiseen (20.2.)
Hiihtotähdet-blogi: Jauhojärven Via Dolorosa (20.2.)
Sandell iloitsee Palanderin päätöksestä (20.2.)
Onko suomalainen mäkihyppy jo kuolinkouristuksissaan? (19.2.)
Happosen hyppy kiinni 0,3 sekunnin asioista (19.2.)
Prevc mursi solisluunsa jättihypyn kaatumisessa (19.2.)
Toni Nieminen: Mäkijoukkueen haettava uusi tekemisen taso (19.2.)
Suomi voitti mäessä vain Kazakstanin (19.2.)
Härtullin kaatuminen vei pistesijan (19.2.)
Sivu: 1 2 3 4 5
Takaisin ylös
Täysversio | Palaute | | Yhteystiedot | FAQ
Google