Vaikeasta loukkaantumisesta toipunut Ville Larinto on palaamassa maailmancupiin jo reilun viikon kuluttua Salpausselän kisoissa.
- Ville on harjoitellut jo täyspainoisesti ja alla on mukava määrä hyppyjä. Teemme lopullisen päätöksen ensimmäisestä kilpailusta maanantaina, mutta Salpausselkä on hyvä vaihtoehto, päävalmentaja Pekka Niemelä myöntää.
Larinnon paluu tositoimiin on loistava uutinen, sillä hän tuo joukkueeseen kaivattua kilpailua. Suomella on tällä hetkellä kolme paikkaa maailmancupiin, neljännen hyppääjän kulut pitääkin sitten maksaa itse.
Maapaikat ovat Anssi Koivurannalla, Janne Happosella ja Matti Hautamäellä. Olli Muotka voisi muutamalla kunnon sijoituksella tuoda neljänen paikan ja Larinto täydellisesti onnistuessaan jopa viidennen.
- Hieno asia tässä on se, että saamme Villen mukaan maailmancupiin, pois loukkaantuneiden kirjoista. Se on ollut yksi päätavoitteistamme, Niemelä huokaa.
Mäkimaajoukkue suuntasi tänään kohti Norjan Vikersundia, jossa alkavat huomenna lentomäen MM-kisat. Suomi on ollut lajin historiassa aina mitaleilla joukkuemäen kisoissa, nyt tuo putki uhkaa katketa.
- Mitalitavoitteita ei ole, toivoisin että pojat yltäisivät omalle tasolleen, se on päätavoitteemme.
Joukkueen kovimmat odotukset kantaa niskassaan Obersdorfin joukkuemäen kisassa onnistunut Olli Muotka.
- Asetin kauden alussa tavoitteeksi kymmenen parhaan joukkoon selviytymisen, enkä kyllä tingi siitä tavoitteesta. Jos kaikki onnistuu ja tuurikin olisi sopiva, niin mäkihypyssä kaikki on mahdollista, Muotka muistutti.