Euroopan suurimmat seurat, liigat, liitot ja Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF kokoontuivat elokuussa suunnittelemaan jatkoa vuosi sitten kuopatulle jääkiekon Mestareiden liigalle, CHL:lle.
Mukana oli useita myös kauden alusturnaukseen, ns. European Trophy -turnaukseen kuuluvaa seuraa.
Keskusteluiden jälkeen syntyi konsensus siitä, että CHL-liigaa tulee laajentaa ja sitä pelattaisiin rinnakkain kansallisten liigojen kanssa kauden alusta tammikuun loppuun saakka. Alustavassa suunnitelmassa mukana olisi 32 seuraa, mikä pitäisi sisällään nykyistä European Trophya pelaavat seurat.
Kaikista Euroopan pääliigoista tulisi lisäksi mukaan mestari ja runkosarjan voittaja tai mikäli ne pelaavat jo European Trophya, niin seuraavaksi parhaiten sijoittuneet joukkueet. Jatkossa liigaa suunnitellaan laajennettavaksi jopa 64 joukkueeseen.
Sarja järjestettäisiin erillisen yhtiön toimesta ja IIHF olisi mukana, mutta pääosakkuus kuuluisi kansallisille liigoille. Liiga käynnistettäisiin myös ilman merkittävämpiä rahapalkintoja, jolloin sen käynnistyminen ja jatko taattaisiin paremmin.
Sarjan suunnittelu jatkuu siten, että joulukuussa esitetään valmiit suunnitelmat kansallisille liigoille ja liitoille hyväksyttäväksi.
(MTV3)