Suomalaisjuoksijan uskomaton saavutus - kipitti yksin halki Saharan
05.02.2012 22:15 (Päivitetty 05.02.2012 22:33)
Jukka Viljanen

Seikkailujuoksija Jukka Viljanen pääsi sunnuntaina maaliin Saharan halkijuoksussaan. Viljanen on ensimmäinen ihminen, joka on juossut yksin halki Saharan autiomaan.

Viljanen saapui Saharan etelälaitaan Mauritaniassa sunnuntaina alkuillasta. Hän aloitti urakkansa loppiaisena eli 6. tammikuuta Marokosta.

Espoolainen juoksi päivittäin vähintään 50 kilometriä. Viimeisenä juoksupäivänään hän pisteli peräti 91 kilometriä. Yhteensä taivalta kertyi noin tuhat mailia eli yli 1 600 kilometriä.

- Kohokohtia olivat lukuisat hiekkamyrskyt, alituiseen vaihtunut sää ja mykistävän kauniit dyynit, Viljanen kertoi tiedotteessa.

Viljasella oli tukemaan kolmehenkinen suomalainen huoltoryhmä. Marokossa ja Mauritaniassa apuna oli lisäksi paikallinen aavikkosafariyritys kalustoineen ja miehistöineen.

Viljanen on aiemmin juossut muun muassa Kalaharin aavikon halki ja 100 kilometrin ultrajuoksun Etelämantereella sekä osallistunut 200 kilometrin aavikkosuunnistukseen Libyassa.

Jukka Viljasen blogi

Jaa: fb tw
Seuraa heitä UCL-finaalissa (16:37)
UCL-finaalijoukkueet esittelyssä: Chelsea (16:37)
UCL-finaalijoukkueet esittelyssä: Bayern München (16:37)
Tie UCL-finaaliin: Bayern München – Chelsea (16:37)
Rooney paljasti: Ihailin Litmasta (16:31)
UCL-finaali: Chelsea-vahti toivoo ennenaikaista synttärilahjaa (Päivitetty 16:31)
MM-kisojen noloimmat mokat - katso (Päivitetty 16:33)
Veikkausliigan topit ja flopit: FC Lahti venyi koviin tekoihin (16:01)
Leijonien trilleri keräsi kansan tv-ruutujen ääreen (15:46)
MM-jääkiekon hienoimmat maalit - katso (Päivitetty 15:45)
Suomen kansallissankarit sulkivat maalin mielestään: "Jäitä hattuun nyt vaan" (15:34)
FUTIS+: UEFA Champions Leaguen finaali odottaa (15:32)
Koivu: Hieno fiilis on myös haaste (15:30)
Bolton karsii kulujaan – kuinka käy Jääskeläisen? (15:22)
Leijona-sankari paljastaa: Jenkkivahti scoutattu toiselle puolelle (Päivitetty 15:19)
USA:lla oma mailaruletti – näin pienestä Suomen tasoitus oli kiinni (Päivitetty 15:02)
Koivu yllätti Kurrin jäynällä – katso video! (Päivitetty 15:02)
Venäjän supertähdet saapuivat Helsinkiin (14:34)
Jalonen vahvisti: Kokoonpano ei muutu (Päivitetty 16:24)
Suomi kaipaa yllättäviä sankareita – "Varatankki käyttöön" (Päivitetty 14:07)
Sivu: 1 2 3 4 5
Takaisin ylös
Täysversio | Palaute | | Yhteystiedot | FAQ
Google