Kimi Räikkönen vietti kaksi viime kautta rallin MM-sarjassa. Tänä vuonna Räikkönen palaa takaisin formula ykkösiin.
Räikkösen vauhti oli ajoittain kärjen tuntumassa MM-rallissa. Parhaimmillaan suomalainen kaasutteli viidenneksi Turkin osakilpailussa 2010.
Räikkösen kartturina toiminut Kaj Lindström on kertonut useaan otteeseen, että Räikkösestä olisi voinut kehittyä jopa huippukuljettaja, mikäli hän olisi panostanut lajiin vielä muutaman vuoden.
Mutta mitä mieltä on Räikkönen itse, olisiko hän voinut joskus olla yhtä hyvä kuin rallin kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Loeb?
-En tiedä! Varmaan kukaan ei ole tällä hetkellä yhtä hyvä kuin hän. Tietenkin olisi voinut parantaa, mutta en tiedä kuinka paljon, Räikkönen kertoi Lotus-tallin tiedotteessa.
Radalla muita vastaan kilpailu alkoi vetämään Räikköstä puoleensa jälleen viime vuonna, ja ralli sai jäädä.
- Menin ralliin nähdäkseni, kuinka hyvin pärjäisin siellä. Mielestäni se on edelleen yksi vaikeimmista lajeista, mitä olen kokeillut - se ei ole helppoa!