IMF: Suomen talousennuste erittäin epävarma
03.09.2010 05:14 (Päivitetty 06.09.2010 15:18)
Lehtikuva

Suomen talous toipuu todennäköisesti lamasta tämän ja ensi vuoden aikana, arvioi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Talouden ennuste on kuitenkin erittäin epävarma, sanotaan järjestön Suomea koskevassa talouskatsauksessa.

Raportin mukaan Suomen vientivetoinen talous koki kovan kolauksen vuoden 2008 talouskriisissä. Bruttokansantuote laski viime vuonna kahdeksan prosenttia, mikä on pahin pudotus koko euroalueella.

Suomen talouden elpymisestä huolimatta kasvutahti tulee olemaan IMF:n mukaan hidas. Väestön ikääntyminen on ylimääräinen haaste talouden kestävyydelle.

Järjestö tukee Suomen aietta jatkaa elvytystoimia, mutta katsoo, että elvytystä pitää alkaa vähentää ensi vuonna. IMF:n sisällä on kahdenlaista näkemystä siitä, kuinka nopeasti toimet pitäisi lopettaa.

IMF ennakoi, että Suomen työttömyys nousee tänä vuonna 8,8 prosenttiin.

(MTV3 - STT - Reuters)

Jaa: fb tw
Kreikalta odotetaan ilmoitusta sitoutumisesta säästöihin (03:01)
Kello tikittää Kreikan säästöratkaisuille (5.2.)
Urpilainen: Sovitun Kreikka-tuen pitää riittää (3.2.)
Päätöstä Kreikan tukemisesta ei vielä maanantaina (3.2.)
Unkarin lentoyhtiö Malev lopetti lentonsa (3.2.)
Uudenkaupungin autotehdas lomauttaa 150 (3.2.)
Nordic Sugar ja Lännen Tehtaiden kärhämä jatkuu - vaaditaan miljoonakorvauksia (3.2.)
Finnair vuokraa neljä konetta Estonian Airille (3.2.)
Vuokrat nousivat 2,9 prosenttia (3.2.)
Neste Oil jäi loppuvuonna pakkaselle (3.2.)
Rehn: Sopu Kreikan velkojen leikkuusta tällä viikolla (2.2.)
Angry Birdsistä tuttu Rovio myöntää: Yritysostot mahdollisia (2.2.)
Kesko ja S-ryhmä: Edessä hankala vuosi (2.2.)
Halmesmäki: Viro osaa arvostaa kaupan työpaikkoja (2.2.)
Nämä henkilöt ovat vastanneet Facebookin menestyksestä (2.2.)
Kannattaako Facebookin osakkeita ostaa vai ei? (2.2.)
YIT myi ennätysmäärän asuntoja Venäjällä (2.2.)
Facebook jätti vihdoin pörssihakemuksensa (2.2.)
UPM rakentaa biodieseljalostamon Lappeenrantaan (1.2.)
Johansson: Tornion tehdas on suuri voittaja (1.2.)
Sivu: 1 2 3 4 5
Takaisin ylös
Täysversio | Palaute | | Yhteystiedot | FAQ
Google